Ole parempi.

Puhuin taiteen opetuksesta kollegani kanssa pari päivää takaperin. Keskustelimme paljon siitä 'vanhan koulukunnan' rääkistä, jota oma sukupolvemme vielä koki, ja mitä jälkiä se on meihin jättänyt. Hän oli tanssija, itse olin viulisti. Opiskelu oli rankkaa ja hikistä työtä, se oli usein epäreilua ja tämän päivän opetusmetodien edessä joskus jopa pöyristyttävää. Ja aika usein tunneilla suoraan sanottuna vitutti. Mutta silti sinne meni illasta toiseen toteamaan ettei vieläkään osaa, ei pysty, eikä saa tehdä, mitä halusi. Mutta ne lukuisat vuodatetut hikipisarat tuotti tulosta.

Jos olit lahjakas ja teit töitä, pääsit helpommalla. Ja jos olit vahva henkisesti, et välttämättä edes tajunnut, kuinka paljon henkistä väkivaltaa ympärilläsi tapahtui. Tai jopa hyväksyit sen osana prosessia. Ja me molemmat oikeasti kaipaamme tuota aikaa. - Emme sellaisenaan, emme niitä opetusmetodeita, mutta enemmänkin sitä tinkimättömyyttä ja tekemisen meininkiä. Sitä "do or don't, there is no try." -asennetta. Sitä, että ihmiset tekivät töitä ja ymmärsivät kuinka rankan työn takana kehitys on. Eivätkä opettajat antaneet oppilaittensa antaa periksi.

Mutta nyt menen itseni edelle. Palataanpa takaisin päin...

Kirje taiteen puolesta

Minulla on huoli. Ja se on suuri huoli. Olen huolissani teattereiden tarjoaman taiteen tasosta. Olen huolissani siitä siksi, koska teatterien (ja myös muiden kulttuurilaitosten) tukien jatkuva leikkaus on saattanut käyntiin paholaismaisen oravanpyörän. Epäilen vahvasti, että onko päättäjien tasolla ollenkaan ymmärretty, mitä on tullutkaan tehtyä...

Teatterithan ovat olleet talouskriisissä jo vuosia. Säästetään, leikataan, lomautetaan, tehdään pienemmällä budjetilla, joustetaan... Arkipäivää ihan alalla kuin alalla. Samaan aikaan teattereilta on jo pitkään vaadittu tulosvastuuta. Kulttuurilla tulisi siis pystyä tehdä rahaa. Ja jos teatteri ei onnistu tuottamaan tarpeeksi lipputuloja, sen taide ei ole tukemisen arvoista, joten tukea lasketaan entisestään. Olenko ihan väärässä, mutta eikö se ajatuskaari osalla päättäjiä kulje jotensakin näin?

Nykytaiteesta - eli tulevista klassikoista

Nykytaide - on sitten kyseessä nykyteatteri, nykytanssi, nykymusiikki (populaarimusiikissa ne indie- ja underground-bändit) - on tärkeä suuntaus, joka pyrkii vahvasti viemään taidetta eteenpäin kokeilemalla, tutkimalla ja tekemällä asioita perinteistä poiketen ja uusia ilmaisukeinoja hyödyntäen. Nykytaide on usein äärimmäisen ajankohtaista sekä aiheiltaan että esitystavoiltaan. Sitä tehdään viimeisimpien uusien tuulien, "taidetrendien", mukaan. Yritetään siis olla aallonharjalla, edellä muita, löytää ensimmäisenä jotain uutta, odottamatonta, aiemmin löydettyä ehkä suurempaa ja parempaa. Yritetään kohdata nykyihminen taiteessa nykyaikaisin keinoin. Yllättää.

Kuten olen monasti sanonut, (ja minkä varmasti täältä rivien välistä pystyy vahvasti lukemaan,) en ole suuri nykytaiteen ystävä, kun puhutaan suuntauksen ääri-ilmiöistä. Tarkoitukseni ei kuitenkaa missään nimessä ole väheksyä sen tekijöitä. Päinvastoin! Omilla henkilökohtaisilla mieltymyksilläni sen suhteen, mitä tykkään itse tehdä, kotona kuunnella tai ulkona katsella, ei ole mitään tekemistä arvostuksen kanssa. Ja koen pikemminkin, että perinteessä ja sen tekemisessä on vain niin paljon, mitä haluan oppia ja tehdä, etten halua itse loikata nykypuolen villille ja vapaalle kentälle. Ainakaan vielä...

"Graffauksesta"

Eilen eräs ympyrä sulkeutui: Opetin omille tanssioppilailleni materiaalia Michael Jacksonin "2 Bad" -musiikkivideolta, materiaalia jota itse esitin aikanaan yhdessä hyvien ystävieni kanssa koulun joulujuhlassa. Se oli ensimmäinen julkinen tanssiesitykseni (jos ei lyhytkestoista kansantanssiharrastustani lapsena lasketa). Sen jälkeen poikaa vietiin. Tanssista tuli intohimoni.


Tätä pohtiessani tajusin myös, että olen kirjoittanut täällä paljon mielipiteitäni näyttelijäntyöstä, musikaaliohjauksesta sekä laulamisesta. Tanssin puolelta olen lähinnä tyytynyt ylistämään muutamaa alkueräiskoreografia tuolta maailmalta. Tämä tuntuu oikeasti hullulta, sillä tanssi on aina ollut jopa musiikkia suurempi intohimoni musikaaleissa. Joten korjataanpa tilanne!