lauantai 13. joulukuuta 2014

Elämäni mullistaneet teokset

Paljon Melua Teatterista haastoi minut listaamaan 15 mieleeni jäänyttä ja elämääni mullistavaa esitystä. Yritin ainakin viikon verran miettiä syvällisiä analyysejä ja muistella mitä kaikkia hienoja esityksiä ylipäänsä olenkaan ehtinyt nähdä. Mutta sitten päätin tehdä täyskäännöksen tuollaisesta vakavamielisestä pohdinnasta ja viisastelusta. Olenhan elämässäni varsinkin ammattiopiskeluni jälkeen nähnyt ja tehnyt teatteria 24/7, joten yritän nyt tyhjentää pääni ja antaa ajatusten vain vapaasti virrata. Ne viisitoista teosta, jotka ensimmäisenä mieleeni tulevat ovat varmastikin silloin oikeasti ne teokset, jotka mieleeni ovat syystä tai toisesta jääneet.


1980-luku

Sound of Music (elokuva)
Kasvoin pikkulapsena tämän elokuvan parissa ja olen nähnyt sen satoja kertoja! Elokuvaversiossa nykyään hienointa on se kolmannen valtakunnan syntyä edeltävä painostava ilmapiiri. Muistan vieläkin hyvin tarkasti sen voimakkaan ahaa-elämyksen tästä pimeämmästä tarinan kerroksesta, kun katsoin elokuvaa uudestaan hieman varttuneemmalla iällä. Toisaalta lapsena se viattomuus oli kai se asia, johon rakastuin ja pystyin samaistumaan.

West Side Story (elokuva)
Tämä oli toinen musikaalielokuva, jota tuli lapsena katsottua kerta toisensa jälkeen. (Ihme etteivät VHS-nauha kuluneet puhki, koska Mambo ja America piti aina kelata nähtäväksi uudestaan ja uudestaan!) Sekä "Westis" että "Saundi" liittyvät muuten perhe-historiaani sillä tavalla, että vanhempani tapasivat ensi kertaa toisensa teatterissa (isäni oli silloisen Riihimäen Teatterin palveluksessa sekatyöläisenä onstage ja offstage) ja äitini sisko (kummitätini) esiintyi samaisessa teatterissa lavalla noina aikoina (hän oli mm. yksi Trappin perheen lapsista ja myöhemmin yksi Sharks-tytöistä Riihimäellä). Joten voisi kai sanoa, että nämä kaksi teosta ovat kulkeneet mukanani äidinmaidosta lähtien.

Taikahuilu (videotaltiointi, Savonlinnan Oopperajulat)
Koska olen alunperin viulisti, klassinen musiikki on kulkenut mukanani pienestä pitäen. Taikahuilu on edelleen yksi lempioopperoistani. Se on koko perheelle sopiva ja äärimmäisen yleisöystävällinen oopperateos, eikä sen musiikkikaan nyt ihan pahimmasta päästä huttua ole, vaikka Mozartia onkin! Taikahuilu on myös täydellinen teos avaamaan oopperan maailmaa esimerkiksi ensikertalaiselle tai pikkulapselle, kuten itselleni silloin aikanaan. Onhan juonikin vähän fantasiamaailmavivahteinen lintuihmisineen, aurinkokulttipappeineen ja yön kuningattarineen! Taikahuilu sopi täydellisesti Tolkienia pienestä pitäen fanittaneelle pojankoltiaiselle.

Joutsenlampi (videotaltiointi)
Tätä listaa kootessani alan ymmärtää, miksi minusta ehkä tuli 'outo lapsi' (lue: taiteilija). Katsoin kyllä lastenelokuvia, piirrettyjä ja televisiota muutenkin, mutta Teletappien ja Muumien sijaan (tai ohella), nämä listaamani taltioinnit olivat ehdottomia suosikkejani, joilla viihdytin itseäni esimerkiksi silloin, kun jäin yksin kotiin pienempänä. Joutsenlampi oli minun balettisuosikkini lapsena. Kiitos tämän ja West Side Storyn alkoi tanssijalkani ylipäänsä vipattamaan. Kesti vain vielä kymmenisen vuotta näiden videoiden katselun jälkeen, ennen kuin poika oikeasti löysi itsensä tanssitunneilta... (Eihän silloin 90-luvun alussa vielä Riihimäen kokoisessa kaupungissa ollut muuta kuin balettitunteja tarjolla. Ainoat show-tunnit tai vastaavat järjestettiin aloittaessani -96 paikallisessa Kansalaisopistossa.)

1990-luku

Outolintu (Pohjolanrinteen ylä-aste / Riihimäen Teatteri)
Isoveljeni teatteridebyytti musiikkiluokkien koulunäytelmässä/musikaalissa, jota esitettiin oikeassa teatterissa (ja ymmärtääkseni myös ainoa, jossa hän on ollut mukana näyttelijänä). Kaikki lavalla olevat olivat tyyliin minun ja luokkakavereitteni isosiskoja sekä muutamia isoveljiä (jotka olivat enempi tai vähempi pakotettu mukaan proggikseen). Mutta heillä oli roolipuvut ja valot ja oikea bändi! Ja laulua ja koreografioita! Ehkä pieni teos, mutta nuorelle miehelle silloin tärkeä kokemus.

Kreivitär Maritza (Riihimäen Teatteri)
Ensimmäinen kosketukseni operetteihin on jäänyt elävästi mieleeni, vaikka puitteet Riihimäellä tähän olivatkin pienet. (Toisaalta enpä minä vielä sen ikäisenä osannut isommasta haaveillakaan.) Ja vaikka aika kultaakin varmasti muistoja, minun kymmenvuotiaan mielessäni tämä teos oli suuri ja loistelias operetti isolla O:lla, ja sellaisena haluan sitä myös muistella.

Carousel (West End)
Ensimmäinen 'maailmanluokan' musikaalikokemukseni Lontoossa. Suurin osa energiastani meni ehkä ei niin helposti ymmärrettävän teoksen juonen seuraamiseen natiaisena, mutta kyllähän se esitys oli kaikenkaikkiaan vaikuttava ja puhdasoppinen Rodgers & Hammerstein klassikko. Enpä vielä tässä vaiheessa tiennyt, mitä tulen elämässäni tekemään. (Kovasti vielä viulistin urasta haaveilin tässä vaiheessa...)

CATS (Broadway)
Toinen isoista musikaalikokemuksistai oli CATS New Yorkissa. Kävimme katsomassa sen samana iltana kuin olimme laskeutuneet, joten ymmärrettävistä syistä toisen näytöksen alun hitaammat kohdat aiheuttivat silmäluomissa raskautta. Mutta kyllähän se Skimbleshanks the Railway Cat ja junan rakentaminen jättisuurista rojuista herätti lapsenmieleni. (Se on aina se junakissabiisi lapsille... Siinä on vaan jotain. Nykyään mua lähinnä ärsyttää se ralatus.) Luulen, että tässä vaiheessa alkoi ajatukseni pikkuhiljaa kääntyä siihen, että jotain tällaista olisi maailman siisteintä päästä tekemään tulevaisuudessa. Ostimme myöhemmin Broadway Cast Recording levyn perheelle tuliaisiksi samaiselta matkalta ja levyä tulikin sitten ahkeraan kuunneltua pitkään vielä reissun jälkeenkin.

Kolme Sisarta (Riihimäen Nuorisoteatteri)
Ensimmäinen kosketukseni Tsehoviin, josta tulikin tämän teoksen myötä yksi suosikkinäytelmäkirjailijoistani, Tämä taisi myös olla ensimmäinen teatterinäytös, jota fanitin siihen malliin, että kävin katsomassa sen useamman kerran lyhyellä aikavälillä. Vanhinta siasarta Olgaa näytteli tässä muuten nykyään TV:stäkin tuttu Niina Lahtinen (mm. Hyvät ja huonot uutiset, Siskonpeti).

2000-luku

Seitsemän Veljestä (Lahden Kaupunginteatteri)
Tämä Kari Heiskasen ohjaus taisi olla ensimmäinen näkemäni puhenäytelmä Lahden Kaupunginteatterissa opiskeluvuosinani. Teatterin nuoret miehet antoivat kyllä parastaan tässä teoksessa. Se kiivaus ja vimma sytytti katsomon ja imi mukaansa! Tyhjyys ja viitteellinen lavastus yhdistyi lavalla mielikuvituksekkaaseen ja rikkaaseen symbolimaailmaan. Olen myöhemmin nähnyt Heiskaselta paljon muitakin ohjauksia, mutta tämä teos on itselleni jäänyt hänen ehdottomaksi kruununjalokivekseen.

Avenue Q (Savoy-teatteri)
Marco Bjurströmin Avenue Q Helsingissä oli aivan mieletön! Se oli yksi niitä teoksia, joita katsoessa teki mieli hurrata ja itkeä yhtä aikaa vain, koska Suomessa kerrankin tehtiin jotain maailmanluokan malliin tyylipuhtaasti ja tosissaan! Minusta oli huutava vääryys, ettei yleisö löytänyt teosta, sillä se oli ehdottomasti yksi viihdyttävimmistä musikaaleista, joita olen Helsingissä nähnyt. Ymmärrän, että Avenue Q teoksena ei ole sitä helpoiten myytävää sorttia ja ehkä teos tuli tänne hivenen liian aikaisin, sillä se saattaisi löytää katsojakuntaa nyt paljon paremmin. Mutta minulle tuo versio on jäänyt yhdeksi parhaista musikaalikokemuksistani kaikista näistä "rapakon takaa" tuoduista teoksista, mitä Suomessa olen nähnyt.

2010-luku

Wicked (West End)
Wickedillä on paikka minun sydämessäni ehkä kaikkein eniten sen intertekstuaalisuuden vuoksi. Pelkkä perusjuonikuvio saa minut hykertämään: Ajattele Ihmemaa Oz -elokuva sillä tavalla, että lavalla näytetäänkin aina kohtauksina ne asiat, mitä kamera ei sattunut elokuvaan kuvaamaan - kuin kokoelma poistettuja kohtauksia, jotka kertovat, mitä alkuperäisen tarinan takana OIKEASTI tapahtui. Minulle tässä oli jo tarpeeksi syytä fanittaa tätä teosta. Lavalla näin teoksen vasta pari vuotta sitten Lontoon-reissullani, enkä pettynyt tippaakaan. (Wickedistä olenkin tänne kirjoittanut jo aiemmin.)

Chicago (West End)
Olen aina rakastanut Bob Fosse -musikaaleja. Miehestä löytyykin täältä ansaitusti myös kokonainen blogaus. Ja Chicago on näistä kaikista ehdoton suosikkini. Se elokuvaversio sai minut repimään hiuksiani, koska se oli niin hävyttömän huono. Siinä ei ollut mitään sellaista, mitä olin klipeistä ja kuvista nähnyt, tai miltä original soundtrackit ja revivalit kuullostivat. Missä oli se uhka, raaka seksikkyys, raju yhteiskuntakritiikki, äkilliset inhimillisyydenpuuskat? Se koko elokuvan muovisuus oli minusta luotaantyöntävää. Halusin nähdä kuvitelmieni elämälle löyhkäävät kieroilevat naiset. Sitten pääsin vihdoin näkemään musikaalin lavalla Lontoossa ja... Kuten Renee Zellweger pilasi elokuvan, Michelle Williams pilasi Roxiena tämän vedon. Kaikki siinä ympärillä oli juuri niin kuin piti, mutta esimerkiksi Hot Honey Ragissa olisin halunnut repiä tämän Destiny's Child tähden helkuttiin lavalta, koska Velma Kellyn esittäjä (aito täysverinen West End mimmi, nimeä en valitettavasti muista) joutui himmailemaan tanssissa 'staran' takia ihan koko ajan.

2 kommenttia:

  1. Haa, toinen Sound of Musicilla kasvatettu! Jossain vaiheessa se tuli aina jouluisin tv:stä ja muodostui perheeni perinteeksi, mutta katsottiin sitä muutenkin videolta. Osaan vieläkin ulkoa.

    Mua niin harmittaa, etten ehtinyt nähdä Avenue Q:ta. Pari flyeria löytyy arkistoistani ja itse asiassa seinältänikin, mutta jotenkin en koskaan päässyt teatteriin asti. Joku voisi tehdä uusiksi, voisi tosiaan nykyään vetää porukkaa eri tavalla.

    VastaaPoista
  2. I admit, I have a tremendous sex drive. My boyfriend lives forty miles away. Click here and Check me out i am getting naked here ;)

    VastaaPoista