sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Blogin avaamisen problematiikka...

Olen seurannut ahkerasti monia teatteriblogeja ja ajatukseni on usein pyörinyt myös oman blogin pitämisen mahdollisuudessa. Eniten ehkä mua estää se, että toimin itse alalla - mikä minä muka olisin sanomaan kollegasta sitä tai tätä. Ja toisaalta pelkään että blogista tulisi vain oman pahan olon, epäkohtien ja marmatuksen kanavointiväline, jonka julkisessa pitämisessä ei edes olisi minkäänlaista järkeä.


Sitten iski ajatus: Miksei kirjoittaa mieluummin siitä, mikä on jo hyvin ja mikä on hyvää, mikä innosti, sytytti, herätti, sai ajattelemaan, kolahti omalle kohdalle ja siksi liikutti. Sellaisiin asioihin palaaminen aika ajoin tekisi varmasti hyvää myös itselleni taiteilijana, olisi kirjoitukset julkisesti jaossa tai eivät. Ehkä kirjoittaminen auttaisi myös astumaan ulos tästä päänsisäisestä maailmasta, jossa tulee niin helposti oltua aivan liian ehdoton itselleen (ja usein myös muille).

Tarkoitukseni ei kuitenkaan ole aloittaa mitään ällömakeaa positiivisuusblogia, vaan taustalta löytyy yksi hyvinkin sitruunainen lähtöviba. Olen nimittäin äärimmäisen kyllästynyt ja pöyristynyt valtamedian tapaan kirjoittaa teatterista Suomessa. Siksi ehkä löysinkin itseni yhä useammin lukemasta teatteriharrastajien ja -rakastajien blogeja. Heidän aito ja välitön tapansa kohdata teokset ja esiintyjät, tyylinsä esittää omat mielipiteensä nimenomaan mielipiteinä sekä suuri rakkautensa ja kunnioituksensa taiteenlajia kohtaan sai minut tekijänä ottamaan nöyrästi vastaan myös ne mahdolliset risut, joita olen heiltä aika ajoin saanut. Tunsin usein, että kohtasin sieltä aidosti kriittisen katsojan, sellaisen jolle haluan taidettani tehdä. Ja kiitos heidän, kirjoitan nyt tätä tänään.

Mitä sitten on odotettavissa? Sen lisäksi että kirjoitan tätä itselleni, voisin kuvitella kirjoituksieni avaavan maailmaa lavasteiden takaa sieltä näyttämön sivusta sekä meidän esiintyjien valitettavan analyyttisesta tavasta katsoa kollegoitamme työssään. En tule kirjoittamaan täällä omista töistäni - se tuntuu aivan liian omahyväiseltä ja huomionkipeältä - vaan tarkoitukseni on pikemminkin kerätä asioita, jotka ovat joko minua jo vieneet tai sitten toivottavasti tulevat tulevaisuudessa viemään eteenpäin taiteilijana. Eli fanitusta. Auringonsäteitä risukasoissa. Herneitä sadan patjan alta. Lampaita susien vaatteissa. Sekä Gimmickejä - juttuja joilla erotutaan ja pidetään katsoja koukussa.

2 kommenttia:

  1. Tarkistus; Kommentointi nimettömänä.

    -Gimmick-

    VastaaPoista
  2. Testikommentointia nimellä! :) Tervetuloa joukkoon!

    VastaaPoista