tiistai 29. lokakuuta 2013

Ihana, kamala, koe-esiintyminen

Michael Shurtleffin Audition-kirjaa ja näyttelijäntyötä käsittelevä kirjoitukseni poiki aktiivista keskustelua facebook-seinälläni nimenomaan koe-esiintymisistä Suomessa, joten ajattelin kirjoittaa aiheesta nyt sitten kokonaan oman blogauksen. Olen nimittäin itse tottunut olemaan 'pöydän molemmin puolin' erilaisissa koelaulu- ja koetanssitilaisuuksissa, ja nuo kokemukset yhdistettynä Shurtleffin kirjan viisauksiin ovat opettanut minua ottamaan etäisyyttä tuohon alallamme vakiintuneeseen työnhakuprosessiin.

Myönnän nykyään jopa nauttivani koe-esiintymisistä hakijana jollain tapaa. Tottakai minua jännittää siellä. Varsinkin, jos haen teokseen johon todella haluaisin mukaan. Tiedän myös, että tilaisuus on joillekin aivan kuolemanvakava tilanne. Sinua saattaa oksettaa, pyörryttää, suutasi kuivaa, keskittymisesi herpaantuu, etkä todellakaan koe pystyväsi antamaan parastasi raadin edessä. Saatat kokea tilanteen lähinnä ahdistavana kilpailuna ja kyynärpäätaktiikan täyttämänä taistelutantereena. Toivottavasti se mitä tulen kirjoittamaan tulee helpottamaan sinua seuraavassa auditionissasi, ja antaa myös ehkä uudenlaista kuvaa koko prosessista.


Audition-kirjassa kysytään suoraan yhdessä kohtaa, miksi tällaisia esiintyjiä rääkkääviä karjalauma-tilanteita ylipäänsä järjestetään. Tähän Shurtleff vastaa lakonisesti, että jos keksit paremman tavan löytää sopiva esiintyjä sopivaan rooliin, kerro ihmeessä! Sillä tuo tilaisuus on aivan yhtä infernaalisen jännittävä ja rasittava myös pöytänsä takaa esiintyjiä tarkkailevalle 'tuomaristolle'. He eivät ole siellä arvostelemassa sinua, vaan löytämässä juuri sen oikean ihmisen täyttämään heidän henkilökohtaisen taiteellisensa visionsa. He toivovat kaikkein eniten vain löytävänsä hakijoiden joukosta juuri oikeanlaiset henkilöt täyttämään ne heidän mielensä palapelin puuttuvat palasen. Heitä jännittää siis todennäköisesti vielä enemmän kuin sinua! He joutuvat antamaan oman luovuutensa tuotoksen ja visionsa sinun käsiisi, jotta voivat tarjoilla sen sitten maksavalle yleisölle.

Varsinkin musikaaliensemblen valinta on kuin palapelin tekoa. Yhden palan valitseminen vaatii valitsemaan toisen, mikä taas vaatii hylkäämään pari muuta ihan yhtä hyvää vaihtoehtoa. Mutta toisaalta niiden kahden valitseminen vaatisi tuon ja tuon roolin miehittämisen sitten taas näin ja näin, ja siitä taas seuraa että... Eli mitä sinä voit tehdä asian eteen laulaessasi tai tanssiessasi raadille? Ole oma itsesi. Tällainen minä olen. Tältä minä kuullostan, tältä minä näytän. Se sovitko heidän visioonsa produktiosta ei ole sinun vallassasi. Ärsyttävää, mutta samalla myös äärimmäisen vapauttavaa!

Koe-esiintyminen ei siis ole kilpailu sanan varsinaisessa mielessä. Ajatus että paras valitaan, on alallamme täysin väärä. Sopivin valitaan. Ja siihen vaikuttaa paljon enemmän muut asiat kuin kuka on parempi ketäkin ja missä. Maailmalla esimerkiksi CV:n pohjalta karsitaan koetilaisuuksiin vain ne jotka sopivat ulkonäöllisesti ja äänityypiltään haluttuun rooliin. Koulutuksellasi tai työkokemuksellasi ei välttämättä ole mitään merkitystä. Tätä alaa kun ei tehdä paperilla. Toisaalta kuitenkin tämän kaltainen type casting vie pahimmillaan siihen, että sinun on oltava täysin roolisi kaltainen. Ihmiset pukeutuvat koe-esiintymisiin haettavaan musikaaliin sopivasti, laittavat hiuksensa, meikkaavat ja esiintyvät kuin olisivat jo teoksessa mukana. Tämä johtuu osittain siitä, että esimerkiksi suuret Broadway-musikaalit ovat usein replika-teoksia, ne tehdään aina samoin, samoissa vaatteissa, samoilla koreografioilla. Sinun on sovittava siis jo valmiiseen olemassaolevaan sapluunaan.

Itse en lämpene tyyppi-castauksesta niin paljoa. Esimerkiksi koreografina haluan löytää esiintyjiä, joiden kanssa matkata yhdessä kohti määränpäätä - ikään kuin löytää jonkun, joka odottaa valmiina puolimatkassa, mutta jonka tehtävä on lopulta viedä minut sinne, minne haluaisin mennä - yhdessä. Ikään kuin sanoisin, haluan nähdä linnan, mutta se toinen esiintyjä saa päättää minkälaisen linnan luo minut johdatetaan. Kunhan se on linna. Se on se raja jonka asetin hakijoita tarkastellessani, etsin linnaan matkaavia. Ja sitten työprosessin aikana ohjailla heitä, että ei kuljeta soiden kautta, kun siinä kastuu jalat, mennään mieluummin ohdakkeiden läpi, kun pienet nirhamat naamassa ei haittaa tässä reissussa.

Yksi yksinkertainen kikka kuitenkin: Pukeudu samoin läpi auditionin! Vaikka koetilaisuus kestäisi useamman päivän, pukeudu samoihin vaatteisiin, pidä hiuksesi samalla tavalla, pidä samanlainen meikki. Jos herätit raadin mielenkiinnon jossain vaiheessa, auta heitä paikallistamaan sinut myös myöhemmin. Koreografi saattoi kiinnostua pinkkitoppisesta tytöstä tanssikokeessa, mutta kun kapellimestarin kanssa käydään myöhemmin kameralla tallennettuja laulusuorituksia läpi, pinkkiä toppia ei enää löydykään mistään. Totta, meillä on nimet ja melkein aina jopa ne ällöttävät numerolaput rinnuksissa, mutta tee asia raadille mahdollisimman helpoksi. Se saattaa varmistaa sinun seuraavan työpaikkasi! Ei se pyörikö piruetti kolme kertaa tai oliko äänesi flippaamatta laulun viimeisessä nuotissa.

Haluan ihmisten onnistuvan auditioneissaan. Haluan, että hyviä ihmisiä valitaan töihin auditioneista. Haluan ihmisten loistavan lavalla. Mikään ei ole hirveämpää kuin istua yleisössä ja joutua kokemaan, ettei esiintyjä selviä työstään. Sitä minä en halua - kaikkein vähiten sille esiintyjälle. Se on väärin ja anteeksiantamatonta nimenomaan esiintyjää kohtaan laittaa hänet siihen tilanteeseen. Se ei ole silloin esiintyjän vika. Silloin roolitus on epäonnistunut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti