lauantai 7. joulukuuta 2013

Teatteria jokaiselle

Haluan jatkaa aiheesta, joka liippaa osaltaan vihaisia nuoria teatterintekijöitä - Tällä kertaa kuitenkin pienenä kritiikinpoikasena. Nuorena nimittäin asiat nähdään usein niin kovin mustavalkoisina. Sen seurauksena taidetta, myös oman alan, tulee helposti arvoitettua usein hyvin rankalla kädellä pelkästään hyvään ja huonoon taiteeseen: tuota minä haluan tehdä, tuo on arvokasta taidetta, kaikki muu on pelkkää sontaa, pelleilyä ja arvotonta potaskaa.

Valitettavasti tämänkaltainen ajattelutapa jää joskus myös päälle, minkä seurauksena jonkin taidekentän sisälle alkaa syntyä pieniä kuppikuntia, jotka nenä pystyssä julistavat omaa paremmuuttaan ja tärkeyttään yli toisten tekijöiden. He eivät valitettavasti huomaa, että ulkopuolisille ihmisille me asumme kaikki yhdessä ja samassa pesässä. Vaikka näkemyksemme alan sisällä eroaisivat kuinka, meidän tulee pitää yhteisestä kodistamme huolta! Tietyt kodinsisäiset riidat pysyköön omien seinien sisäpuolella, ei niitä ole tarkoitus käyttää lyömäaseena perhetutuilla vieraillessa.

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Nuoret vihaiset teatterintekijät

Tämän tekstin ajatukset laukaisi kaksi lukemaani kirjoitusta. Ensimmäinen oli Imagen (11/2013) artikkeli "Meidän vuoro", jossa haastateltiin neljää about ikäistäni kolmekymppistä teatterintekijää - teatterinjohtajia, ohjaajia ja näytelmäkirjailijoita. Toinen oli vastikää tänä aamuna yle.fi sivustolle Anna Perhon kirjoittama blogi "Työn säännöt", joka käsittelee työelämää ja työn sääntöjä nuorten näkökulmasta.

Nuoret ovat tunnetusti vihaisia. Nuoret haluavat tunnetusti muutosta. Nuoret haluavat yleensä paremman ja oikeudenmukaisemman elämän kuin heidän vanhemmillaan on ollut. Ja nuoret ovat halukkaat taistelemaan sen puolesta. Nuori on kyllä myös usein ajatuksissaan naiivi. Mutta se ei ole minusta ollenkaan huono asia. Naiivit ajatukset ovat puhtaita, kirkasotsaisia, ehkä lyhytnäköisiä, mutta ehdottoman vilpittömiä. Naiiveissa unelmissa löytyy totuuden siemen.