perjantai 13. marraskuuta 2015

Pienen merenneidon matkassa

Olimme tiistaina 3.11. puolisoni kanssa päiväkävelyllä Töölönlahden ympäri ja matkallamme päätimme piipahtaa Kansallisoopperan lipunmyyntiin ja kysellä, mitä talossa pyörisi sillä viikolla. Olimme jostain syystä molemmat täysin siinä uskossa, että Pieni merenneito -baletti olisi viimeistä paikkaa myöten jo loppuunmyyty, joten kun kuulimme, että samaisen illan näytökseen löytyisi permannon takaosasta vielä kaksi vierekkäistä paikkaa, päätimme ostaa liput ja tulla taloon illasta uudestaan nauttimaan tuosta yllätyksentäyteisestä kultturielämyksestä!


tiistai 28. huhtikuuta 2015

Hamlet sanoi sen kauniimmin

Näin keväällä Vaasassa näytelmän, joka sai minut hiljaiseksi. Se sai minut todella miettimään, mitä tästä kokemuksestani kirjoittaisin kriitikkona. Esitys itsessään ei ollut vaikuttava, se ei taiteellisesti saanut minua haukkomaan henkeä. Moni tekninen asia vaivasi minua. Mutta teos puhutteli minua. Se puhutteli kovaa ja syvältä. Taisinpa jopa puuskahtaa esityksen jälkeen, että jokaisen ihmisen tulisi nähdä tämä teos!

perjantai 13. helmikuuta 2015

Kulttuurilotto on erilaista uhkapeliä

Mitä sinä tekisit, jos voittaisit oikeassa lotossa? Siis siinä veikkauksen järjestämässä joka lauantai-iltaisessa jännitysnäytelmässä, jota tapitetaan televisiosta silmät toiveenkipinöistä kirkkaina.

***

Helmikuun 10. päivä oli jälleen erään suuren kulttuuriapurahanjakajan viimeinen eräpäivä hakemusten lähettämisessä. Hiki hatussa ammattilaiset, harrastajat, taideryhmien tuottajat ja muut täyttivät jällen kerran niitä samoja planketteja toisensa perään sähköisesti sekä paperilla anoen rahaa siihen, että voisivat tehdä työtään. Olen alkanut nimittää tätä tapahtumaa kulttuurilotoksi, sillä yhtä sattumanvaraiselta jakoperusteet välillä tuntuvat.