Kirje taiteen puolesta

Minulla on huoli. Ja se on suuri huoli. Olen huolissani teattereiden tarjoaman taiteen tasosta. Olen huolissani siitä siksi, koska teatterien (ja myös muiden kulttuurilaitosten) tukien jatkuva leikkaus on saattanut käyntiin paholaismaisen oravanpyörän. Epäilen vahvasti, että onko päättäjien tasolla ollenkaan ymmärretty, mitä on tullutkaan tehtyä...

Teatterithan ovat olleet talouskriisissä jo vuosia. Säästetään, leikataan, lomautetaan, tehdään pienemmällä budjetilla, joustetaan... Arkipäivää ihan alalla kuin alalla. Samaan aikaan teattereilta on jo pitkään vaadittu tulosvastuuta. Kulttuurilla tulisi siis pystyä tehdä rahaa. Ja jos teatteri ei onnistu tuottamaan tarpeeksi lipputuloja, sen taide ei ole tukemisen arvoista, joten tukea lasketaan entisestään. Olenko ihan väärässä, mutta eikö se ajatuskaari osalla päättäjiä kulje jotensakin näin?

Ammattina musiikkiteatterin yleismiesjantunen

Mistä nämä kirjoitukseni oikein kumpuaa? Ei, ne eivät ole yksistään omia ajatuksiani, vaan suuri osa tänne tulleista jutuista ovat pohdintaa, jota on yhteisesti käyty kollegojen kanssa mm. harjoitusten tauoilla ja näytösten aikana kulisseissa. Välillä mietin, tulisiko minun mainita kuka alalla toimivista taiteilijoista on minkäkin ajatuksen minulle antanut, kuka minkäkin videoklipin minulle ensi kertaa näyttänyt, mutta samaan aikaan haluan myös varjella heidän yksityisyyttään, kun en tiedä kuinka julki he haluavat sanomisiaan nettiin omalla nimellään saada. Olkoon tämä siis vain tunnustus siitä, ettei kukaan nyt kuvittele, että olisin itse yksikseni näiden asioiden suvereeni vatvoja. En ole!

Musiikkiteatteri on vain yksi monesta teatterialan sivujuonteista. Me koemme oman alamme äärimmäisen intohimoisesti, aivan kuten varmasti kaikkien muidenkin teatterialojen tekijät omansa. Siksi pohdimme ja keskustelemme alasta pitkälti vain omasta näkövinkkelistä. On vain luonnollista, että kirjoitan siitä mistä tiedän sekä siitä mitä olen tehnyt. Sillä haluan, että katsojillemme tässä maassa tarjotaan ensiluokkaista musiikkiteatteria. Sellaista jossa tekijät pääsevät antamaan kaiken osaamisensa ja tietämyksensä yleisön palvelemiseen.

Kolmoisuhka - Triple Threat

Musikaalikentällä puhutaan usein kolmoisuhkista. Se on leikkimielinen ilmaisu ihmisistä, jotka ovat uhka toisille alalla työkenteleville. Nämä yksilöt nimittäin osaavat näytellä JA laulaa JA tanssia. Eli ovat siis sellaisia multitalentteja, toiselta nimitykseltään myös musikaaliartisteja (vakiintunutta ammattinimikettä Suomessa ei vielä ole - käsittämätöntä, mutta totta!). Heidän vahvuutensa näissä kolmessa vaihtelevat totta kai yksilöstä riippuen, ja sen mukaan heitä sitten valitaankin eri tehtäviin ja rooleihin produktioissa.

Miksi me ollaan niin pirun suomalaisia!

Yksi töistäni on toimia Lahden Gospelkuoron johtajan assarina. Se on oikeasti ihan sairaan kivaa. Kuorolaiset ovat jo pitkän linjan harrastajia, joilta voi vaatia ja odottaa aika paljon. Ja heidän kanssaan saa tuloksia aikaan, kun vain jaksaa pyytää, muistuttaa, rohkaista ja välillä vähän uhkaillakin. ;)

Kaikkein eniten kuoron kanssa tehdään töitä oikeanlaisen gospel-saundin löytämiseksi. Toisin sanoen, yritämme saada suomalaiset aikuiset laulamaan kuin afroamerikkalaiset soul-kuninkaat ja -kuningattaret. Se vaatii kehtaamista. Se vaatii heittäytymistä. Se vaatii luovaa hulluutta. Se vaatii sitä, että uskaltaa mennä oman överi-rajan tuolle puolen, ja reippaasti! Meitä ei ole kasvatettu sellaiseen lauluperinteeseen, meidän geneettinen perimämme ei välttämättä tue sellaista äänenmuodostusta, eikä meillä tosiaankaan ole lupa sooloilla rivissä. Olemmehan niin pirun suomalaisia.