Pienen merenneidon matkassa

Olimme tiistaina 3.11. puolisoni kanssa päiväkävelyllä Töölönlahden ympäri ja matkallamme päätimme piipahtaa Kansallisoopperan lipunmyyntiin ja kysellä, mitä talossa pyörisi sillä viikolla. Olimme jostain syystä molemmat täysin siinä uskossa, että Pieni merenneito -baletti olisi viimeistä paikkaa myöten jo loppuunmyyty, joten kun kuulimme, että samaisen illan näytökseen löytyisi permannon takaosasta vielä kaksi vierekkäistä paikkaa, päätimme ostaa liput ja tulla taloon illasta uudestaan nauttimaan tuosta yllätyksentäyteisestä kultturielämyksestä!

Hamlet sanoi sen kauniimmin

Näin keväällä Vaasassa näytelmän, joka sai minut hiljaiseksi. Se sai minut todella miettimään, mitä tästä kokemuksestani kirjoittaisin kriitikkona. Esitys itsessään ei ollut vaikuttava, se ei taiteellisesti saanut minua haukkomaan henkeä. Moni tekninen asia vaivasi minua. Mutta teos puhutteli minua. Se puhutteli kovaa ja syvältä. Taisinpa jopa puuskahtaa esityksen jälkeen, että jokaisen ihmisen tulisi nähdä tämä teos!

Kulttuurilotto on erilaista uhkapeliä

Mitä sinä tekisit, jos voittaisit oikeassa lotossa? Siis siinä veikkauksen järjestämässä joka lauantai-iltaisessa jännitysnäytelmässä, jota tapitetaan televisiosta silmät toiveenkipinöistä kirkkaina.

***

Helmikuun 10. päivä oli jälleen erään suuren kulttuuriapurahanjakajan viimeinen eräpäivä hakemusten lähettämisessä. Hiki hatussa ammattilaiset, harrastajat, taideryhmien tuottajat ja muut täyttivät jällen kerran niitä samoja planketteja toisensa perään sähköisesti sekä paperilla anoen rahaa siihen, että voisivat tehdä työtään. Olen alkanut nimittää tätä tapahtumaa kulttuurilotoksi, sillä yhtä sattumanvaraiselta jakoperusteet välillä tuntuvat.

Klassisen musiikin konsertti v2.0

Haluaisin käydä klassisen musiikin konserteissa ja kirjoittaa niistä arvosteluja. Mutta minua häiritsee tässä yksi pieni mutta: Toisin kuin elokuvat, kirjat tai teatteriesitykset, klassisen musiikin konsertti on se yksi ja ainoa sen hetkinen tapahtuma, olemassa vain siinä ja silloin, eikä se enää sen jälkeen koskaan palaa, koska samaa ohjelmistoa hyvin harvoin esitetään seuraavalla viikolla uudestaan. Eli kirjoittaisin arviota jostain, jota muut eivät enää pääsisikään jakamaan tai kokemaan. Vähän kuin kirjoittaisin tekstiä, jonka perusvire on valmiiksi "Ähäkutti! Minäpäs näin jotain aivan ihmeellisen hienoa, ja sinäpä et!"

Kirjekurssi klassisen musiikin maailmaan

Minna Lindgrenin ja Olli Löytyn kirjeenvaihto ”Sinfoniaanisin terveisin” (Kustannusosakeyhtiö Teos, 2014) on helppolukuinen katsaus klassiseen musiikkiin taidemuotona, sen ymmärtämiseen, kokemiseen sekä lainalaisuuksiin. Kirja sai alkunsa, kun Löytty eräässä illanvietossa ilmoitti haluavansa lukea kirjan, jossa tilaisuudessa paikalla ollut Lindgren vastailisi jonkun klassisesta musiikista autuaan tietämättömän henkilön esittämiin kysymyksiin. Loppuillasta hän sai huomata olevansa muiden mielestä juuri niin tietämätön, että sopisi tehtävään.

Elämäni mullistaneet teokset

Paljon Melua Teatterista haastoi minut listaamaan 15 mieleeni jäänyttä ja elämääni mullistavaa esitystä. Yritin ainakin viikon verran miettiä syvällisiä analyysejä ja muistella mitä kaikkia hienoja esityksiä ylipäänsä olenkaan ehtinyt nähdä. Mutta sitten päätin tehdä täyskäännöksen tuollaisesta vakavamielisestä pohdinnasta ja viisastelusta. Olenhan elämässäni varsinkin ammattiopiskeluni jälkeen nähnyt ja tehnyt teatteria 24/7, joten yritän nyt tyhjentää pääni ja antaa ajatusten vain vapaasti virrata. Ne viisitoista teosta, jotka ensimmäisenä mieleeni tulevat ovat varmastikin silloin oikeasti ne teokset, jotka mieleeni ovat syystä tai toisesta jääneet.

Musikaali, laulunäytelmä, kabaree, mitä näitä nyt on...

Inhoan lokerointia. Inhoan sitä, että ihmisiä tai taidetta määritellään bokseihin. Inhoan sitä, että osoitetaan sormella jotakin ja todetaan sen olevan sitä tai tätä. Ja kuitenkin tällainen yleistäminen on välttämätöntä, kun halutaan tutkia tai keskustella spesifisti jostain. Yleistäminen on myös tehokas tapa kärjistää, jotta voi herättää keskustelua. Sillä voi kuitenkin myös helposti satuttaa.

En myöskään pidä siitä, että yleistämisellä ja lokeroinnilla aletaan niin usein luoda me vastaan ne ajattelua. Tai osoitetaan knoppitietämystä erittelemällä ihmisiä tai teoksia kauemmas toisistaan jonkin nippelitiedon perusteella. Ollaan siis "taide-elitistejä". Hipstereitä.

Maailma ei ole mustavalkoinen, Eskoseni. Taide ei myöskään ole mustavalkoista. Kumpikaan niistä ei edes ole harmaan viisikymmentä sävyä. Ne ovat molemmat sateenkaarenkirjavia. (All puns intended.)