Se oli sellaista "huonoa musikaalinäyttelemistä".
Ei ole olemassa sellaista asiaa kuin huono musikaalinäytteleminen. On huonoa näyttelijäntyötä ja hyvää näyttelijäntyötä. On tyyliin tai itseasiassa oikeammin sanottuna ympäristöönsä sopivaa tai epäsopivaa näyttelemistä. Jälkimmäistä kutsutaan myös usein termillä "ylinäytteleminen". Ylinäytteleminen johtuu useimmiten vain siitä, ettei näyttelijä ole ilmaisullisesti samoilla kierroksilla muiden kanssa. Tai sitten se tarkoittaa ulkokultaista, falskia näyttelijäntyötä, jolloin toiminnot ja tunnetilat eivät ole ns. sisäsyntyisiä - eli siis sitä huonoa näyttelijäntyötä.
Musikaalit näytellään perinteisesti kipakalla tempolla, nopeasti sanaille, naljaillen. Miksi? Koska perinteiset musikaaliteokset on kirjoitettu siten. Draaman kaari ei kestä viipyilevää, tunnetiloja hakevaa näyttelijäntyötä, koska hetkenä minä hyvänsä pitäisi puhjeta laulamaan ja tanssimaan. Lauluissahan ne suuret päätökset ja juonenkäänteet tapahtuvat. Laulut nimenomaan ovat juonenkuljetuksen ja dramaturgian kannalta tärkeimmät kohdat teoksessa.
Musikaalikohtaukset ovatkin tietoisesti lyhyitä, koska pääpaino teoksissa on musiikilla - siksi musikaali. Miksi siis pelata aikaa dialogissa kasvatellen tunnetiloja? Kohta tulee kuitenkin laulu, jossa roolihenkilö avaa sielunsa ja sisäiset haaveensa, pelkonsa, epävarmuutensa, toiveensa - ja tekee oman kohtalonsa sinetöivät ratkaisunsa.
Mistä muualta voisit siis saada kierrokset tanssin ja laulun kaltaisille kohotetuille ei-naturalistisille ilmaisuille, jos et jo puhetilanteissa ole hieman tyrkyllä niin sanotusti? Sillä jos et ole oikeassa 'tilassa' kohtauksen alkaessa, sinun tulee piiskata itsesi vauhtiin joka kerta uudelleen ennen laulun alkamista. Siihen kuluu aikaa. Ikään kuin auton vaihteet, jotka pitää vaihtaa kiihdytettäessä vähitellen ykkösestä vitoseen, kun yhtä hyvin voisit ajaa sisälle kohtaukseen jo valmiiksi nelonen silmässä. Siirtyminen ilmaisumuodosta toiseen tulisi siis olla vain luonteva jatkumo. Mikään ihme, että musikaalit tuppaa olemaan aina kolmetuntisia!
Jos taas tuntuu siltä, että on luonnotonta kun jengi alkaa yhtäkkiä laulaa ja tanssia teatterissa, niin useimmiten vika on minun silmissäni siinä, etteivät kierrokset olleet tätä ennen tarpeeksi kovilla. Asiat eivät ole merkinneet tarpeeksi. Laulussa tehtävä päätös ei olekaan elämäämullistavan tärkeä. Miksi sitten laulaa ja tanssia? Miksi ylipäänsä näytellä? Miksi kertoa siitä asiasta lavalla? Miksi esittää koko teosta?
Kannattaa siis ajatella, että jokainen musikaalikohtaus - sama koskee perinteisiä puhenäytelmiäkin - on roolihenkilön kaaren kannalta merkittävä. Yhtäkään kohtausta ei voi ohittaa olankohautuksella. Se on kirjoitettu ja jätetty editointivaiheessa tekstiin syystä. Se on yksi niistä tapahtumaketjuista, joka on välttämätön, jotta roolihenkilön kohtalo ratkeaa esityksen lopussa (tai joskus myös aiemmin). Siinä jo syytä riittämiin heittää itsensä kierroksilla sisään. Miksi muuten esittää kohtausta? Vedetään henkselit yli ja siirrytään kiinnostavampiin hetkiin. Päästään yleisön kanssa aikaisemmin kotiin!
Oli äärimmäisen huvittavaa, turhauttavaa ja samaan aikaan lähes sietämätöntä kuunnella erästä palautetta, jossa meitä kiellettiin 'musikaalinäyttelemästä'. Se että ammattiohjaaja kehtasi käyttää musikaalinäyttelemistä tuollaisena kirosanana - ohjatessaan musikaalia - syletti ehkä enemmän kuin mikään muu musikaaleja taidemuotona vähättelevä asenne kaikkien näiden vuosien aikana. Sitten perään annettiin ohjeita ja neuvoja kuin suoraan näyttelijäntyön perusteet -oppikirjasta. Ohjeita kuten ottakaa tiukemmin kiinni edellisestä repliikistä, älkää pysähtykö kasvattamaan tunnetilaa, et voi näytellä kahta asiaa yhtäaikaa, kirkasta toimintosi, sinun tulee haluta/taistella enemmän, koko ajan pitäisi olla tuntu, että huomista ei ehkä enää tule...
Mitäs minä äsken kirjoitin siitä perinteisestä tavasta näytellä musikaaleissa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti